
Anamorphic
Variations
Kokeellinen taideteossidonnainen koreografia
18.5. – 19.5.2013 Porin taidemuseo, Pori
Anamorphic Variations on kokeellinen taideteossidonnainen koreografia, joka on tehty Felice Varinin Porin taidemuseon isossa hallissa olevien teosten innoittamana. Tanssi asettu vuoropuheluun ja tuo oman tapansa olla maailmassa Varinin teosten kanssa. Tanssi koostu mm. lyhyestä koreografiasta, joka toistetaan kaksi kertaa peräkkäin eri näkökulmista suhteessa katsojiin.
”Minua innostaa ajatella taiteen syntyä ja sen kerroksellisuutta, kun se siirtyy ihmiseltä toiselle ja seuraaville sukupolville.”
Ismo-Pekka Heikinheimo
Tanssin visuaalisuus ja muotosidonnaisuus ovat samaa maata kuin kuvataiteessa, mutta sen erilainen materiaalisuus, reaaliaikainen kehollisuus ja hetkellisyys tekevät siitä katsojalle jännittävän ja aina ainutkertaisen tapahtuman. Koreografisessa työskentelyssä tavoiteltiin yhteyttä merkityksen ja olemisen, liikkeen ja tilan, ihmisen ja objektin välillä. Koreografinen ajattelu näkyy lihallisessa muodossa. Liikkeen tuottamisen metodeilla syntyy uusia ideoita ja liikettä, joilla voidaan synnyttää merkityksiä, olla yhteydessä olemassa olevaan ‒ niin taideobjektiin, taiteeseen kuin elävään yleisöönkin. Taiteen tekemisen ja visuaalisen kulttuurin kerroksellisuutta voi tarkastella tanssiteoksen luomisprosessin avulla.
Taideteossidonnaisessa koreografiassa käytettiin ekfrasista (kielellinen esitys visuaalisesta taideteoksesta) käytännön työkaluna tanssijoita suusanallisesti ohjattaessa, muuttamalla kokemus kuvataiteesta ensin sanaksi. Tämän jälkeen kaksi eri taidemuotoa, kuvataide ja tanssi, yhdistettiin intermediaalisuuden kautta visuaaliseksi ja kinesteettiseksi kokemukseksi, olemassa olevista ja uusista aineksista muodostuvaksi tapahtumaksi.
Koreografioihin liittyvän museokontekstin merkitys ja yleisösuhde on voimakas. Taiteilija-tuottaja-rooliin liittyvä haasteellisuus ja valta-asetelmien vaikutus koreografiseen työskentelyyn on otettava huomioon.
Tanssi on kokonaisvaltaista ja moniaistista. Se tekee taideteoksen maailman elämyksellisemmäksi. Kuvataide herää kehollisemmaksi ja kokemus voi olla syvempi. Se jättää lihaan ja muistiin pysyvän jäljen. Keho ymmärtää kehoa. Visuaalisuus ei ole vain katsomista ja näkemistä, se on myös visuaalisen informaation muuntamista eletyksi kehollisuudeksi. Tanssitaiteen tuleminen nykytaiteen osaksi taidemuseokontekstiin on museotoimintaa virkistävää ja samalla uusi mahdollisuus tanssitaiteen esiintulolle.
”Varinin teokset aukesivat yhdestä perspektiivistä ja tilan kohdasta ”vau-elämykseksi”. Sen jälkeen saattoi katsoja kokea tyhjyyttä seinien fragmenttien hajotessa ympärillä. Varinin teosten värit, geometrisuus ja abstraktius toivat jonkinlaisen modernismin paluun mieleeni. Jotta elämys löytyisi, oli sitä haettava ja etsittävä, mikä oli hauskaa ja toi Porin taidemuseon isoon halliin erikoiselta näyttävää kehollista toimintaa. Anamorphic Variations -tanssiteoksen kautta samat asiat muokkautuivat täyteläisemmiksi, elävöityvät ja saivat syvyyttä. Kaksiulotteinen pinta, joka muuttuu hetkellisesti kolmiulotteiseksi, on tanssissa koko ajan avaruudellista, kaikkiin suuntiin säkenöivää. Taideobjekti muuttui eläväksi kokemukseksi, jonka olemassaolo oli monisäikeisempää vuorovaikutuksessa tanssin kanssa.”
Ismo-Pekka Heikinheimo
”Taideteossidonnaista koreografiaa museokontekstissa” 2017
Lue Kinesis 7 verkkojulkaisu →

- Koreografia, konsepti ja ohjaus | Ismo-Pekka Heikinheimo
- Tanssi | Tanja Illukka, Ari Kauppila, Ville Oinonen, Jaakko Simola
- Tilateokset | Felice Varini Onze disques pour onze carrés (Yksitoista ympyrää yhdessätoista neliössä) ja Deux cimaises – dix cadres (Kaksi puitetta – kymmenen kehystä), 2013 Porin taidemuseo
- Valokuvat | Sakari Viika, Ismo-Pekka Heikinheimo
- Yhteistuotanto | Ismo Dance Company, Porin taidemuseo
- Kesto | 20 min.






















